VAUVAKUPLAA JA (LIEVÄÄ) PANIKOINTIA

Ensimmäinen vuorokausi vauvan kanssa. Vähän tässä on välillä sellainen vuosisadan huijaus olo. Minä olin nimittäin meinannut, että synnytyksen jälkeen voisin hetken lepäillä ja kerätä voimia tulevaan vauva-arkeen. No eihän se mennyt ihan niin. Tämä vauvayksilö kun tarttui tissiin kuin punaviini kesämekkoon eikä sen jälkeen ole otettaan irrottanut. Pari kertaa olen hänet saanut laskettua tuohon sairaalasängylle, mutta silloinkin me on lähinnä keskitytty tuijottamaan ja hämmästelemään, että miten tuohon tuollainen tupsahti. Miten se tuntuukin niin tutulta, vaikka vasta tavattiin?

Ja mikäs tässä on köllötellessä, vauva vieressä tuhisten. Pikkuisen tämä silti tuntuu vielä siltä, kuin olisi tipahtanut ihan jonkun toisen elämään ja yrittäisi nyt epätoivoissaan selvittää, mistä kaikessa on kyse. Ajoittain tekee mieli painaa paniikkinappulaa. Onneksi sairaalasängyn vieressä on hälytysnappi.

Jos tuolla vauvalla on yhtään samat ajatukset niin se on kyllä pirun hyvä esittämään, että tietäisi, mistä on kyse. Jäbä vetelee jo maitoa kuin vanha tekijä. Välillä se torkkuu ja jatkaa sitten hommia. Kätilöt käyvät vuorotellen kyselemässä, moneltako on imetetty ja kuinka kauan. Minä vastaan, että joskus tässä ja jatkuvasti ja vaivun onnelliseen vauvakuplaan. En tiedä, onko yö vai päivä ja koska olen viimeksi saanut unta, mutta juuri nyt sillä ei ole väliä. Tässä on nyt hyvä olla.

 

PUSMOI!

-MAIKKI

 

Nykymutsin päiväkirja on erään äidin merkintöjä eräältä imetystaipaleelta. Siinä on jotain tuttua ja jotain vierasta. Se ei ole ihan totta eikä ihan tarua, mutta takuuvarmasti suoraa puhetta siitä itsestään.

 

Kommentoi