Tunteita ja tarinoita kotisohvilta

Raskausaikana kahlasin läpi kaikki mahdolliset oppaat vauvanhoitoon ja synnytykseen liittyen. Imin itseeni tietoa ja valmistauduin tulevaan lukemalla muiden äitien kokemuksia. Tiesin etukäteen yleisimmät synnytyksen jälkeiset vaivat, olin varautunut siihen, että olen jatkuvasti kiinni vauvassa ja tiesin, millaista ravintoa lapselle tulisi minäkin ikäkautena syöttää. Valmistautumisen tasoon nähden on hämmästyttävää, miten vähän lopulta otin selvää imetyksestä. Se ei jotenkin missään vaiheessa tuntunut asialta, johon tulisi perehtyä. ”Kai se siitä lähtee sitten jotenkin sujumaan.”, mietin, ja unohdin koko asian.

Kuten arvata saattaa, todellisuus oli sitten hieman toinen. Onnekseni kaikki lähti alun lyhyen räpiköinnin jälkeen sujumaan kohtalaisen hyvin lähes itsestään. En silti unohda sitä tunnetta, kun tuijotin noin viidennentoista kerran kuvaa oikeaoppisesta imuotteesta samalla, kun imetys sattui koko ajan enemmän. En tajunnut mistään mitään. ”Miten tämä voi olla näin perkeleen vaikeaa?”

Tuoreen äidin mieli teki ehkä tilanteesta dramaattisemman kuin se olikaan, mutta alku oli silti kaukana helposta tai luonnollisesta. Imetys on tekniikkalaji ja se tekniikka on mahdollista oppia kunnolla vasta käytännön harjoitusten avulla. Oppimiseen ja sen myötä imetyksen sujumiseen vaikuttaa oman sinnikkyyden ja tahtotilan lisäksi lukematon määrä tekijöitä, joihin ei aina voi itse vaikuttaa: synnytyksen kulku, vauvan vointi, tuki ja ohjaus – vain muutama mainitakseni. Ei mikään ihme, että imetyksen alku takkuaa jollain tapaa niin monella.

Imetykseen liittyvää tietoa on nykyään saatavilla muutaman napin painalluksella, kun sitä vain osaa etsiä. Mitkään teoriaopit ei silti koskaan korvaa sitä tukea, minkä toinen äiti voi toiselle tarjota. Joskus sen pahimman ahdistuksen taittaa parhaiten, kun joku muu sanoo ”Mietin kuule aivan samaa.” ”Meillekin kävi just noin.”

Tuosta tunteesta lähti lopulta ajatus myös kirjaan, joka näkee vihdoin päivänvalonsa ensi syksynä. Tahdoin koota yhteen äitien kokemuksia imetyksestä ja kirjoittaa ylös sen, mitä ei missään teoriakirjoissa tai perhevalmennuksissa opeteta. Tekniikan lisäksi imetys kun on mitä suuressa määrin tunnelaji. Kirjassa tämä tunteiden kirjo kootaan yhteen kaikkine sävyineen. Ääneen pääsevät ihanat, rohkeat, tavalliset, imettäneet äidit. Tarina alkaa mielikuvista ja päättyy siihen viimeiseen kertaan. Niiden välissä käsitellään imetyksen erilaiset vaiheet ja yleisimmät haasteet faktoihin ja vallalla oleviin suosituksiin tukeutuen. Imetyksen arki suihkutisseineen ja rintaraivareineen kulkee sujuvasti mukana siinä vierellä.

Koska kahdet sumeat äitiaivot ajattelevat selkeämmin kuin yhdet, pyysin heti alkuvaiheessa työparikseni mukaan hyvän ystäväni Pauliinan, erityisesti visuaalisesta ilmeestä huolehtimaan. Koska imetys itsessään on joskus raskasta, tahdoimme tehdä kirjasta ilmeeltään kepeän. Sellaisen, johon saattaisi tarttua, vaikka ei olisi imetystä niin raskauden aikana miettinytkään. Toivomme, että kirja on omistajalleen kaunis muisto vielä sen jälkeenkin, kun imetys joskus päättyy.

-Laura

 

Kommentoi