Hanna: Kun imetys sujuikin ihan hyvin

Olen Hanna, 31-vuotias kahden lapsen äiti (vm.-15 ja -17). Pidän intohimoisesti kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvää Naprapaatin vaimo -blogia, jossa jaan myös gluteenittomien ja maidottomien sekä luontaisesti makeutettujen herkkujen ohjeita.

HUOLIA ETUKÄTEEN

Esikoista odottaessani ehdin muiden äitien tavoin pelätä kaiken mahdollisen etukäteen. Imetyksen osalta kaikki lähti kuitenkin hyvin käyntiin. Maito nousi ja imuotekin löytyi heti. Imetys oli alkuun tiuhaa, mutta molemmat lapsemme ovat olleet loppupeleissä aika nopeita imijöitä eli tunneiksi ei ole tarvinnut sohvannurkkaan leiriytyä.

Öisin molemmat ovat heränneet yli yhden vuoden ikäiseksi asti syömään, mutta olen kokenut imetyksen silti olleen hurjan paljon helpompaa kuin pulloruokinnan. Maito on ollut aina sopivan lämmintä ja hygieenistä. Ja ruoka vauvalle aina mukana.

Esikoisen siirsimme turhan aikaisin omaan sänkyyn nukkumaan. Sillä sen myötä yösyötöistä tuli minulle rasittavampia, koska jouduin nousemaan sängystä ylös ja nostamaan lapsen vierelleni ruokailun ajaksi.

– KUOPUKSEN KOHDALLA USKALSIN JO OHITTAA MUIDEN MIELIPITEET

Kuopuksen kohdalla uskalsin jo ohittaa muiden mielipiteet ja pitää tytön vieressäni nukkumassa. Näin yösyötöt rasittivat myös minua huomattavasti vähemmän.

Muistan esikoisen alkuajalta muutaman illan, kun pidin rinnalla huutavaa lasta sylissä itkien. Tiheän imun kausi oli saapunut ja pieni halusi olla vain rinnalla, saamatta kuitenkaan ruokaa. Mieleen on jäänyt se epäonnistunut olo siitä, ettei pystynyt ruokkimaan omaa lastaan -vaikka pakastimesta löytyikin maidonkerääjällä kerättyä maitoa. Hormonien heittelemä äiti on aika raastavien tunteidensa riepoteltavana.

Etenkin, kun välillä maitoa tuntuu tulevan liikaa ja välillä liian vähän.

Pullojen kanssa läträäminen on jäänyt meiltä miltei kokonaan kokematta, osittain koska lapset ovat vieroksuneet kerätyn maidon rautaista makua. Aina satunnaisesti on käväissyt mielessä, kuinka helppoa reissuissa on ollut, kun ei ole tarvinnut miettiä pullorumbaa. Toisaalta lapsemme ovat olleet reippaita syömään rinnasta ympäristön hälinästä huolimatta eli vessaan ei ole tarvinnut leiriytyä.

– KOEN TÄMÄN OLLEEN LOPPUPELEISSÄ LYHYT AIKA

Imetys on pullottomuuden myötä toki myös sitonut itseäni hyvin paljon ensimmäisen vuoden ajan lapsiin ja toisaalta rajoittanut omia menoja. Koen tämän kuitenkin olleen loppupeleissä lyhyt aika.

Esikoisen imetystaipaleella ainoa varsinainen ongelma oli pureminen, jota kesti reilun kuukauden. Tuon aikana harkitsin jo moneen kertaan imetyksen lopettamista, koska mikään kikka ei tuntunut auttavan. Silti päädyin aina vielä yrittämään.

Kuopuksen syntyessä aloin jo valmiiksi pelätä tuota jaksoa. Lopulta pelkoni osoittautui turhaksi, sillä hän puri vain muutaman kerran ensimmäiset hampaat saatuaan.

Kuopuksen imetystaipaleella suurin haaste oli ensimmäistä kertaa tullut rintatulehdus, joka nosti pian synnytyksen jälkeen kovan kuumeen ja lihassäryt. Oli raastavaa maata vauva vierellä sängyssä, kuopus toisessa kainalossa, kun mieheni oli pakko lähteä hoitamaan muutama työasia lääkärikäyntini jälkeen, ennenkuin hän pääsi takaisin kotiin avuksi. Muistan tunteneeni hormonipäissäni myös syyllisyyttä antibioottikuurin vaikutuksista lapsen suolistoflooran kehittymiselle.

Esikoisen kanssa imetys loppui pikkuhiljaa itsestään, kun tiesin tuolloin jo odottavani toista lastamme. Yhtenä iltana lapsi ei enää pyytänyt iltaa vasten rintaa enkä sitä hänelle enää tarjonnut. Näin imetystaival päättyi esikoisen kanssa alkaakseen jälleen puolisen vuotta myöhemmin kuopuksemme kanssa uudelleen.

Kuopuksen kanssa imetys jatkuu edelleen ja veikkaan lopetusiän olevan aika sama kuin esikoisellamme. Lapsentahtisesti kuitenkin mennään, koska koen esikoisemmekin kanssa lopettamisen sujuneen itsestään ja helposti. Ilman sen suurempia vieroituksia.

 

Lue lisää Hannan kirjoituksia Naprapaatin vaimo -blogista

Löydät Hannan myös Instagramista @naprapaatinvaimo

Kommentoi