Kaisa-Maria: Kun imetys onnistui kahden pettymyksen jälkeen

Olen Kaisa-Maria, ihanan poikatrion äiti. Rakastan meidän perheen arkea ja vauhdikkaita hetkiä. Oma aika urheilun, lukemisen ja valokuvaamisen parissa tasapainoittaa päiväni ja pitää niin sanotusti myllyn pyörimässä.

ONNISTUI!

Kaksi mielestäni ”epäonnistunutta” imetystaivalta ja viimein yksi onnistuminen. Miltä se tuntui?

Palataan nyt kuitenkin ihan alkuun lyhyesti. Ensimmäisen vauvan syntymään ja sen jälkeiseen aikaan. Meidän esikoisen imetystä kesti tasan viikon ajan. Hommat lähtivät heti synnärillä rullaamaan hienosti, mutta päättyi synnytyksen jälkeisten komplikaatioiden vuoksi. Kahden kuukauden aikana olin sairaalassa paljon ja niin fyysisesti kuin henkisesti väsynyt, että imetys ei kerta kaikkiaan onnistunut, vaikka sitä yritinkin. Muistan, kuinka minulla jotenkin hävetti kertoa vauvan juovan korviketta ja koin tarpeelliseksi selittää, miksi niin oli. Toisenkin poikamme kohdalla imetys lähti hienosti käyntiin ja alkuun olin tosi iloissani asiasta. Parin viikon jälkeen olo alkoi käydä hankalaksi aina imettäessä. Pelkäsin, että imetys aiheuttaisi taas supisteluja kohtuun ja massiivisia vuotoja, kuten esikoisenkin kohdalla. Muistan vielä, kuinka ahdistuksen tunne lähenteli melkein paniikkikohtausta kun imetin keskimmäistä poikaamme. Kerroin asiasta neuvolassa, jossa neuvolantäti tokaisi vain, etten yritä tarpeeksi. Vieläkin tuo lausahdus satuttaa ja pistää vihaksi. Sinnittelin vielä viikon ajan ja viimein vauvan lääkärineuvolassa ihana lääkäri sanoi, että on myös ihan ok lopettaa. Ja niin lopetin. Olo helpottui ja aloin nauttia vauva-ajasta huomattavasti enemmän. Näin jälkeenpäin tajuan tuon ahdistuksen olleen pelkoa, mutta myös lievää oireilua synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Heti kun saimme tietää odottavani kolmatta kultakimpaletta päätin jälleen yrittää imettää. Sanoin kyllä ääneen, että katson asiaa kun vauva on syntynyt, mutta kyllä se toive oli mielessä kuitenkin alussa asti. Tiesin, että kolmannen pojan synnyttyä perheemme lukumäärä on täysi ja niin halusin kokea asioita, mitkä kahdella edellisellä kerralla jäi kokematta.

– MEILLÄ OLI OMA IHANA PESÄ SÄNKYNURKKAUKSESSA

Ihana kuopuksemmekin tiesi heti synnyttyään mitä rinnalla kuului tehdä. Maito herui jo vuorokauden jälkeen sairaalassa niin, että se aivan valui kun vähänkin painoi rinnasta. Vauva oli melkein koko ajan ihokontaktissa ja söi siinä samalla vähän väliä. Meillä oli sellainen oma ihana pesä sänkynurkkausessa. Kotiinlähtöpäivänä huomattiin vauvan bilirubiiniarvojen olevan nousussa ja jäätiinkin vielä sinivalohoitoon. Vauvalle piti antaa hieman lisämaitoa sen vuoksi. Kotona imetys jatkui normaaliin tapaan ja pikkumies söi tosi hienosti. Alun imetyskipujen (ja kamalien jälkisupistusten!!) jälkeen nautin ihan älyttömästi imetyshetkistä. Yksi kauneimpia muistojani on kun istuin sohvalla pikkumiestä imettäen ja samalla isompien poikien touhuja seuraillen. Olo oli jotenkin sellainen alkukantaisen ja voimakkaan äidillinen. En nyt tiedä saatteko tuosta kuvauksesta kiinni, mutta en osaa sitä oikein muuten sanoiksi pukea. Joka tapauksessa se oli ihana imetyshetki, jollaista en ollut koskaan aiemmin kokenut.

Meni reilu viikko synnytyksestä kun vuosien takainen synnytyksen jälkeinen painajainen toistui. Jälleen tosi massiiviset vuodot ja ei kun sairaalaan taas. Siellä operaation ja verenhukan uuvuttamana itkin tilannetta ja imetyksen loppumista. Pumppasin nukutusaineen ja lääkkeiden terästämää maitoa pois ja kauhistelin maidon vähenemistä joka pumppauskerralla. Tällä kertaa sain vauvan onneksi jo operaatiota seuraavana päivänä sairaalaan, jotta voisin kokeilla jatkaa imetystä. Vauva oli rinnalla ihan koko ajan ja ajattelin, että kyllä tämä vielä tästä. Päästiin kotiin ja koitin etomisesta huolimatta tankata nestettä ja ravintoa, että siitä varmasti riittäisi meille molemmille. Imetys lähtikin taas hyvin (tiheästi) käytiin. Viikon päästä edellisestä operaatiosta vuototilanne toistui ja taas kävi matka sairaalaan leikkauspöydälle. Sama rumba oli jälleen edessä. ”Terästetyt” maidot pois ja imetystä imetyksen perään. Ja ihmeen kaupalla sekä sisulla se siitä sitten lähti!

– MUISTAN HARMITELLEENI OMAA MAITOANI JA SYYTIN TILANTEESTA TIETENKIN ITSEÄNI

Tuo vuotohelvetti (anteeksi kielenkäyttö, mutta sitä se oli) jatkui yhteensä kahdeksan viikon ajan, mutta imetys ei enää kärsinyt samalla tavalla. Kolauksen ja muutoksen se (ja minä) koki kun vauvan neuvolassa todettiin pikkumiehen painon nousseen liian vähän. Lisämaitoa siis kehiin. Muistan harmitelleeni omaa maitoani ja syytin tilanteesta tietenkin itseäni. Ajattelin, että olisi pitänyt syödä ja juoda paremmin. Tosiasiassa oman veren hb-lukemat vaeltelivat hyvinkin alle satasessa ja keho oli muutenkin kovilla moisen ryöpytyksen jälkeen. Lopulta hyväksyin tilanteen ja jatkettiin lisämaidon kanssa imetystä. Ja vitsit miten hyväksi se ratkaisu lopulta osoittautui! Minulla oli hieman enemmän mahdollisuuksia olla muuallakin kuin vauvan kanssa valmiina syöttämään. Oli ihana tietää, että vauva syö myös tarpeen vaatiessa pullosta yhtä hyvin kuin rinnastakin. Panostin kuitenkin imetykseen ja ajattelin vielä pullon jäävän pois jossain vaiheessa. Tässä vaiheessa pikkumiestä alettiin perheen kesken kutsumaan ”tissimieheksi”. Hän kun niin innostui kovin tissin nähtyään. Jopa isin rinta sai naperon hihkumaan. Ja en ole koskaan aiemmin nähnyt vauvan aukovan suutaan niin isolle ja niin raivokkaasti kuin meidän pieni tissimies teki.

Maitoa kyllä tuli alkukesän aikana. Toisesta rinnasta suihkusi samaan aikaan kun ukkeli tyhjensi toista puolta. Terniksimaidoksi sitä ei vain voinut kutsua, koska oli koostumukseltaan edelleen laimeahkoa. Noille suihkutissihetkille saatiin nauraa kesän aikana useat kerrat! Maitokaari kun lensi parhaillaan parin metrin päähän. Yhtälailla nauratti ja sulostutti tyytyväisen vauvan ilme kun hän imetyksen päätteksi nukahti rinnalle maidon valuessa suun pielistä. Alkukesästä koin myös koko imetysajan kamalimman asian, rintatulehduksen! Se iski täysin yllättäen yhden yön aikana vauvan ollessa noin kolmen kuukauden ikäinen. Tulehdus iski oikeaan rintaan, juuri siihen mitä vauva suosi paljon enemmän. Muutamassa tunnissa rinnan iho meni punajuovaiseksi ja todella kipeäksi. Rintaa kuumotti ja olo oli hieman kuumeinen. Ystävien kanssa asiasta jutelleena tiesin mistä oli kyse ja lähdin heti käymään lääkärissä. Mukaani sain antibioottikuurin tulehdukseen. Kuuria en kuitenkaan hakenut vaan halusin ensin kokeilla päihittää tulehduksen kotikonstein. Se kun kuulemani mukaan onnistui usein. Siispä apteekin sijaan kävelin ruokakauppaan ostamaan kaalia. Kotona raaputin jääkaappikylmää kaalinlehteä haarukalla hieman rikki ja asettelin sen imetysliivien täytteeksi. Ja heti kun lehti oli lämmennyt lämmitin mikrossa kauratyynyn, jota pidin tulehtuneen rinnan päällä. Kaali-kuumahaudonta alkoi tehoamaan saman päivän aikana ja tulehdus talttui sillä pois kokonaan parissa päivässä. En vain kerta kaikkiaan halunnut syödä enää ainoatakaan lääkekuuria. Synnytyksen jälkeisten vuotojen vuoksi jouduin syömään tulehdusriskin vuoksi kaksi vahvaa antibioottikuuria ja voitte varmaan vain kuvitella minkälaiset vatsaoireet se vauvalle aiheutti?

– SAMA VOIMAKAS AHDISTUS JA PELKO VYÖRYI PÄÄLLE MONTA KERTAA PÄIVÄSSÄ

Toukokuussa tapahtui paljon. Silloin sairastuin kolmannen kerran synnytyksen jälkeiseen masennukseen traumaattisen kokemusten vuoksi. Kahden ensimmäisen synnytyksen jälkeen se iski niin lievänä ja nopeasti ohimenevänä, etten edes tajunnut mistä oli kyse. Kuten alussa kirjoitin, keskimmäistä poikaa imettäessä ahdistusta aiheutti osaksi juurikin sama asia. Mutta kolmas kerta toden sanoo, tällä kertaa tuo kavala sairaus iski kovemmalla voimalla. Sama voimakas ahdistus ja pelko vyöryi päälle monta kertaa päivässä. Onneksi tajusin heti hakea siihen apua ja siitä lähti tämä toipumisen pitkä taival, missä edelleen taivallan. Onneksi suuntakyltti osoittaa hyvinkin parempaan päin! Synnytyksen jälkeinen masennus oireilee monin tavoin. Minulle osui arvonnassa voimakas ahdistus, pelko vakavasta psyykkisestä sairaudesta ja negatiiviset tunteet & ajatukset vauvasta. Lisäksi kärsin traumaperäisistä oireista (esimerkkinä se kun vielä jokin aika sitten jähmetyin paikoilleni ambulanssin äänen kuultuani). Ihan kamalaa, mutta ei noille itse mitään mahda. Voi kun voisikin valita..

Arvanettekin, että tuo myrkkysumu, kuten sairautta nimitän, toi oman erityisen lisän koko imetystouhuun. Välillä piti pakottaa itseä imettämään kun olo oli henkisesti ihan järkyttävä, mutta siltikin halusin imetyksen onnistuvan. Välillä taas juuri rauhallinen imetystilanne laukaisi pois sen ahdistuksen tunteen. Uskon tuolla olleen iso merkitys imetyksen jatkamiselle. Vauvan kasvaessa kuvioihin tuli kiinteät pöperöt ja päivittäiset imetyskerrat harvenivat sen myötä. Imetin vielä kolmesti päivässä soseiden ja korvikkeen lisäksi. Korviketta annettiin yleensä vasta illalla viimeisenä iltaimetyksen jälkeen. Jossain kohtaa loppukesää lounasajankin imetys jäi pois ja korvikkeen määrä lisääntyi. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että joka aamu alkoi sillä rauhallisella kahdenkeskisellä ruokailuhetkellä. Sillä oli hyvä aloittaa päivä. Ja samoin illalla oli ihana lopettaa päivä samaiseen hetkeen. Aamuyön imetys oli lempparini, koska silloin usein otin ruokailun päätteeksi pikkumiehen viereeni nukkumaan. Tankkasin läheisyyttä ja nautin siitä onnesta. Nimittäin tiesin, että seuraavanakin päivänä tunteet ja ajatukset voivat olla jotain ihan muuta. Omituista suotamista ja huopaamista, mutta sitä se vaan on. Elokuun aikana iltapuuro tuli imetyksen tilalle päivän päätteksi. Jäljelle jäi enää aamun ihana imetyshetki. Tuota hetkeä piristämään puhkesi ensimmäiset hampaat ja mikäpä olisikaan parempi paikka niitä testata kuin äidin nänni. Jep, kyllä sai kiljahdella kivusta välillä kun nuori herra jyrräsi kahdella hampaallaan tuota herkkää kehon osaa. Pureskelun perään hän räväytti aina pienen irvistyksen. Nyt naurattaa, mutta ei kyllä silloin!

Imetystaipaleemme tuli tiensä päähän syyskuun aikana vauvan ollessa kahdeksan kuukauden ikäinen. Kertarytinällä tuo lopetus ei tapahtunut vaan hiljalleen muutaman viikon aikana. Lopetus tuntui tapahtuvan vähän meidän molempien, minun ja vauvan toimesta. Muistan vielä syyskuun loppupuolella tarjonneeni tissiä ja sen kuinka vauva tökki sormella samalla naureskellen moiselle touhulle. Mutta tosiaan.. Omalta osalta toivoin silloin imetyksen lopettamisen tasapainoittavan hormonitoimintaa ja näin samalla parantavan omaa henkistä vointia. Ja uskon kyllä, että sillä oli ainakin jonkin verran merkitystä ja apua. Lääkärinkin kanssa asiasta keskustelin ja hän oli samaa mieltä, että hormonitoiminnan tasaantumisesta voisi olla hyötyä.

– ITSESTÄ AVAUTUI IMETYKSEN MYÖTÄ AIVAN UUSIA PUOLIA JA AJATUKSIA

Oliko tämä onnistuminen sitten sellaista kuin sen kuvittelin olevan? Kyllä ja paljon paljon muuta. Itsestä avautui imetyksen myötä aivan uusia puolia ja ajatuksia. En olisi koskaan uskonut, kuinka yksi asia voi olla toisinaan niin älyttömän voimaannuttavaa ja sitten taas joskun ihan kamalaa. Opin myös tosissaan mitä tarkoitti TIHEÄNimunkausi.  Nimittäin vauvan ollessa noin viiden kuukauden ikäinen hänelle tuo kausi sitten tuli ihan kunnolla. Ja niin tuli juhannuskin. Syötin häntä juhannusyön aikana kaksitoista kertaa. Viidennen kerran jälkeen tajusin, että tänä yönä ei muuten nukuta ja aloin laskemaan, kuinkahan monta kertaa se pikkumies jaksaa buffetissa roikkua. 12 kertaa on hieno saavutus pieneltä ihmiseltä. Aamulla hän oli hyvin tyytyväinen ja levänneen oloinen. Toisin kuin äitinsä, jonka silmäpussit pystyi sen yön jälkeen erottamaan kilometrien päästä. Mutta pystyinpä sanomaan, että minä kait valvoin koko kauniin kesäisen juhannusyön.. Omituisenakin seikkana mieleen on taas jäänyt maidontuotanto urheilun aikana. Minun kohdalla se vilkastui hurjasti ja jo parinkymmenen minuutin urheilun jälkeen rintamus tuntui olevan ääriään myöten täynnä. Ja seuraavaksi oli tyhjennyksen vuoro. Harrastan maastopyöräilyä ja aina lenkillä ollessa paita kastui toki hiestä, mutta sitäkin enemmän maidosta. Riittävä nesteytys oli siis loppujen lopuksi aika haastavaa aina urheillessa. Mitä enemmän join, sitä enemmän tuli maitoa. Ja taas jos join vähemmän, maitoa tuli siltikin ja lenkin saldona oli kamala pääsärky. Lämpiminä kesäpäivinä pyöräillessä tuntui, ettei siitä kerta kaikkiaan tule mitään. Siitäkin kuitenkin selvittiin. Join tosi paljon, koska kyllä märkää paitaa kestää paremmin entä kovaa pääkipua.

Yllätyin kovasti kun en koko kahdeksan kuukauden aikana oppinut imettämään muiden seurassa. Olen luonteeltani hieman ujo, joten muiden seurassa imettäminen ei tuntunut yhtään minun jutulta. Ajattelin kuitenkin, että toistojen myötä siihenkin oppisi. No en oppinut. Tietenkin sairaalassa ja tuttujen naisten seurassa ”ujopiimä” ei iskenyt päälle, mutta muuten menin sitten kuitenkin joka kerta hieman syrjemmäs rauhaan imettämään. Kerran jopa annoin mielummin pullosta maitoa kun oli paikassa, jossa ympärillä oli paljon ihmisiä ja mahdollisuutta rauhallisempaan paikkaan ei kerta kaikkiaan ollut. Taas jälkiviisaana voi todeta tyhmästä päästä kärsivän koko ruumiin. Rinnat oli sen reissun jälkeen niin kivikovat ja täynnä, että hädintuskin ne alkoivat edes tyhjentymään kun viimein pääsin imettämään.

– IHANAA, ETTÄ SAIN KOKEA KAIKEN TÄMÄN

Ajattelin ennen imetyksen onnistumisen olevan yhtä kuin täysimetystä ainakin yksivuotiaaksi saakka. Uskon, että ulkoisten paineiden ja oman vaativuuden vuoksi en osannut ennen ajatella muita näkökulmia asiaan. Nyt ymmärrän viisaampana, että periaatteessa kaikki kolme imetystaivaltani ovat onnistuneet, vaikka alussa epäonnistuneena kahdesta ensimmäisestä kirjoitinkin. Kaikkien kohdalla tein ehdottomasti parhaani, että voisin ruokkia vauvani rintamaidolla. Se on onnistumista! Lopputulos ei vain ollut se, mitä toivoin. Nyt kolmannella kerralla koen imetyksen olleen sitä mitä halusinkin, vaikka imetyskertoja ja -kuukausia ei niin paljoa loppujen lopuksi ollutkaan. Sain imettää kuitenkin tosi paljon ja kokea kaikki ne hauskat sekä surkeat asiaan liittyvät tilanteet. Ne ja ennen kaikkia kaikki kauniit hetket vauvan ollessa rinnalla loistaa edelleen muistoissa kultaisina ja saavat vieläkin olon voimakkaan äidilliseksi. Ihanaa, että sain kokea kaiken tämän.

Nyt ymmärrän, että tässäkin asiassa riittää se, että yrittää parhaansa mukaan. Siksi olen tyytyväinen ja ylpeä itsestäni imettävänä äitinä. Kaikilla kolmella kerralla.

Kaisa-Maria

Lisää Kaisa-Marian kirjoituksia Toinen ikkuna -blogissa.

Instagram: @toinenikkuna

Kommentoi