Imetyksen ensimmäiset päivät

Muistatko vielä, miten imetyksen ensipäivät sinulla sujuivat? Oliko päällimmäisin tunne ilo ja onni vai kenties suru ja pettymys? Lapsen syntymän myötä syntyy aina myös äiti. Siinä myllerryksessä voivat hyvätkin neuvot tulla helposti ymmärretyiksi väärin.

Muistan edelleen elävästi, miltä tuntui, kun imetys ei lähtenyt heti alkuun sujumaan odottamallani tavalla. Luulin tekeväni kaiken oikein ja ärsyynnyin suunnattomasti kätilöiden ”Milloin olet imettänyt viimeksi?” -uteluista. Enhän herran tähden muuta tehnytkään kuin imettänyt! Pää oli väsymyksestä pyörällä, enkä saanut mitään tolkkua kuvista, joissa näytettiin vauvan oikeaa imuotetta. Imetys alkoi tehdä koko ajan enemmän ja enemmän kipeää.

Lopulta vauvan paino laski liikaa ja meitä pyydettiin jäämään sairaalaan vielä yhdeksi yöksi. Yksi lisäpäivä osastolla oli siinä hetkessä pahin loukkaus, jonka kuvitella saatoin. Kukaan ei niin sanonut, mutta uskoin vilpittömästi, että olen kaikkien mielestä huonoin äidinalku ikinä. Tunsin tulleeni loukatuksi ja pidin puoli vuorokautta mykkäkoulua kaikille. Se oli sellainen yhden naisen protestini, joka silloin tuntui kovin tärkeältä.

– SAAN SILTI YHÄ KIINNI SIITÄ PETTYMYKSEN JA TURHAUTUMISEN TUNTEESTA

Nyt yli kaksi vuotta myöhemmin nuo ensipäivät sairaalassa jo vähän naurattavat. Saan silti yhä kiinni siitä pettymyksen ja turhautumisen tunteesta. Imetystaival lähti lopulta sujumaan alun kangertelujen jälkeen hyvin – osin ihan omaa ansiotani. Kaivoin kahden viikon kärvistelyn jälkeen kotona sen imuotekuvan vielä kertaalleen esiin. Purin hammasta ja tuijotin sitä hiki otsalla niin pitkään, että jotain olennaista siirtyi kuin siirtyikin sen kautta tajuntaani. Imuote korjaantui, kipu lakkasi ja imetys lähti sujumaan ilman isompia ongelmia.

Toisinkin olisi voinut käydä – ihan omaa ansiotani. Minä en osannut sanoa ääneen, että kaipasin ohjausta, eivätkä kätilöt osanneet kysyä kysymyksiä, joita olisi tarvittu. En itsepäisyyttäni kokenut tarvitsevani apua, vaan tyydyin sen sijaan kiukuttelemaan ja kärvistelemään kovenevan imetyskivun kanssa. Jos imuote ei olisi korjaantunut, olisin ehkä päätynyt lopettamaan imetyksen. Pelkäsin jo siinä vaiheessa kauhulla tulevia imetyskertoja, eikä minussa välttämättä olisi ollut riittävästi sinnikkyyttä jatkaa kivusta huolimatta. Pettymys olisi todennäköisesti ollut suuri.

– HORMONIMYRSKYISSÄ SEILAAVAN ÄIDIN MIELI TULKITSEE NEUVOT TAVALLAAN

Ensimmäiset vuorokaudet synnytyksen jälkeen ovat äidin mielessä herkkää aikaa. Vaikka olisi kuinka valmistautunut, voi jotain odottamatonta tulla vastaan ja imetys ei suju heti luontevasti. On ihan totta, että kaikkialla ei saa riittävää tai asianmukaista ohjausta. Tämän parantamiseksi tehdään kuitenkin Suomessa jatkuvasti paljon töitä.

Uskallan väittää, että riittämättömän ohjauksen sijaan vika on usein myös kommunikaatiossa. Hormonimyrskyissä seilaavan äidin mieli tulkitsee ohjauksen ja neuvot omalla tavallaan, joskus myös toisin kuin on alun perin tarkoitettu. Se ei ole äidin vika, vaan tilaisuus kuulostella entistä herkemmällä korvalla äitien toiveita ja ajatuksia. Se, että kysyy, ”Miltä tämä sinusta tuntuu”, ei lisää kenenkään työtaakkaa, mutta voi pelastaa monelta pettymykseltä.

Toki myös äideillä itsellään on vastuu siinä, miten kommunikaatio hoitohenkilökunnan kanssa sujuu. Valmistautuminen etukäteen auttaa suhteuttamaan annettujen neuvojen tarpeellisuutta juuri itselle. Kaikkea ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti, vaikka ohje tulisikin terveydenhuollon ammattilaiselta. (Älä kuitenkaan ohita lääketiedettä tai tutkittuja faktoja mutulla tai maalaisjärjellä). Sinä päätät itse, ei kukaan muu.

Tärkein ohjeeni ensipäivien tunnemyrskyihin tulee kuitenkin tässä: Sano se ääneen ja sano se heti. Se, että avaudut saamastasi kohtelusta vielä vuosia myöhemmin, ei poista pettymystä, jonka ehkä joskus koit. Vaadi parempaa ohjausta. Se on sinun oikeutesi. Jos et sitä pyynnöistä huolimatta saa, tukeudu äitien verkoston voimaan esimerkiksi Imetyksen tuen kautta. Älä anna puutteellisen tai sinulle sopimattoman neuvon pilata koko imetystaivaltasi. Anna niiden mennä, ja keskity siihen, mihin voit oikeasti vaikuttaa. Harmistu, pety, loukkaannu. Pura tunteet jollekin ja jatka sen jälkeen eteenpäin.

– kun imetys ei suju ODOTUSTEN mukaisesti, voi päällimäisin tunne olla pettymys

Joskus voi käydä niinkin, että se suurin kritisoija olet sinä itse. Jokainen äiti tahtoo lapselleen parasta. Kun imetys ei suju odotusten mukaisesti, voi päällimmäisin tunne olla pettymys. Koeta silti hillitä sisäistä ääntäsi. Puhu mielummin itsellesi kuin puhuisit parhaalle ystävällesi. Lempeys puree muutenkin imetyshaasteisiin paremmin kuin piiskaaminen. Sinä ja vauva opitte vielä – yhdessä harjoitellen.

 

Tämän blogitekstin kirjoitti Nykymutsin imetyskirjan Laura, joka voisi joskus olla vähän vähemmän jääräpää, mutta on ylpeä siitä, että ei antanut heti periksi.

Kommentoi