Emmi: imetystoiveeni ja niiden täyttyminen

 

Olen Emmi, kolmen upean pojan onnellinen äiti. Minua inspiroivat mielenkiintoisten ihmisten lisäksi muun muassa positiivinen ajattelu, herkullinen ruoka, liikunta, luonto, kirjoittaminen, psykologia ja itsensä kehittäminen.

 

IMETYSTOIVEENI JA NIIDEN TÄYTTYMINEN

Kolme poikaa, kolme imetystä, kolmet eri toiveet – miten kaikki meni? Mitä imetys on minulle antanut? Mitä ajattelen nyt toiveista ja niiden toteutumisesta?

Ensimmäinen poika

Esikoinen, nyt ihana ekaluokkalainen, syöksi minut rankalla kädellä äitiyteen ja imetyspulmiin. Esikoisen kanssa imetys alkoi kauniisti, mutta kivuliaasti. Synnärillä hän hakeutui hienosti rinnalle ja imuote oli täydellinen. Imetys sattui aluksi todella kovasti, ja usein imetys menikin itkiessä. Imetyksen toinen puoli olikin sitten se kauniimpi puoli: tuntui hyvältä, että sain ruokittua lapseni, pidettyä häntä lähellä ja imetys toi molemmille onnellisuutta. Enpä vielä tässä vaiheessa tiennyt, mitä muuta imetys toisi eteeni. Se toi suuren määrän probleemia imetysdieetin muodossa.

Jo synnärillä, vaikka imetys onnistuikin, niin tuntui, että mikään muu ei onnistunutkaan. Vauva vain itki. Hän itki niin paljon, että ei vain huonetoverini, vaan myös koko synnyttäjien osasto häiriintyi itkusta. Hoitajat tarjoutuivat viemään vauvan pois, jotta saisin edes vähän aikaa nukkua. Hetken kuluttua he kuitenkin toivat vauvan takaisin, sillä vauva ei rauhoittunut millään edes heidän keinoilla (mm. kapalointi, tutti, lisämaito). Vauva itki ja minä itkin. Onneksi vauva sentään tahtoi olla rinnalla, sen pienen hetken hän aina oli rauhallinen.

Luulimme, että vauva on normaali, sillä kuten sanonnat (ja muut ihmiset ympärillä) sanoivat, että ”vauvat ne nyt vain itkevät”. Vauva tahtoi yhä enenevissä määrin olla rinnalla, ja hän pulautteli valtavasti! Koimme myös vaikeita rintaraivareita. Hän tahtoi rinnalle, mutta siihen päästessä hän ei tahtonutkaan olla rinnalla, vaan raivosi pää punaisena ja veti itseään kaarelle.

Myöhemmin asiat selkenivät: vauvalla oli vaikeat allergiat ja paha refluksitauti. Tilanne oli päässyt jo melko pahaksi, sillä neuvolasta oli neuvottu antamaan korvikkeita, ”jos maitoni ei riitäkään” ja ”jospa vauvalla olikin nälkä”. No, nälkä hänellä ei ollut, ja se korvike, mitä me tungimme vauvaamme, aiheutti järkyttäviä allergiaoireita vauvallemme. Näiden seurauksena imetysdieetti alkoi, ja tiukaksihan se menikin: imetin noin kuudella ruoka-aineella puolentoista vuoden ikäiseksi. Välillä sain vähän enemmän ruoka-aineita mukaan menuun, mutta välillä niitä taas vedettiin pois rankalla kädellä.

Jaksoin imetysdieetillä kohtalaisen hyvin, vaikka se oli tiukka: tiesinhän minä, että teen työtä lapseni eteen, joka ikinen päivä, joka ikinen ateria. Pieninä hetkinä usko meinasi hävitä, kun karusta dieetistä huolimatta vauva oli todella oireinen. Imetyksen lopettamispäätös tehtiin allergologin kanssa siinä vaiheessa, kun lapsella oli tarpeeksi ruoka-aineita, jotta hän selviää ilman maitoani. Pääasiallinen syy lopetukseen oli minun köyhä dieettini ja painoni suuri putoaminen.

Lopettaminen oli henkisesti todella kipeää minulle, sillä kuitenkin imetys oli vain meidän kahden välinen ihana juttu, haasteineen onneineen. Ennen esikoista en oikeastaan ollut miettinyt imetystä sen enempää: oikeastaan ajattelin vain, että imetän, jos se onnistuu. Sen kummempia toiveita minulla ei ollut. Imetyksen aikana toivoin, että maitoni riittäisi niin kauan, kun on tarvetta. Imetys liittyi vahvasti oireiden tarkkailuun ja ehkä se ”rentous” oli se, mitä kaipasin enemmän; niin, että en tuntisi syyllisyyttä jokaisesta vauvan itkusta, sillä tiesinhän minä, että minun syöminen vaikuttaa vahvasti siihen, miten esikoinen voi. Esikoisen imettämisen jälkeen toivoin, että saan imettää mahdollisia tulevia lapsiamme pidempään ja mahdollisesti ilman imetysdieettiä. Kuitenkin tiesin, että vaikka muilla lapsillamme olisi samat sairaudet, pystyn olemaan imetysdieetillä – olin sisuuntunut omasta kyvystäni elää muutamalla ruoka-aineella!

Toinen poika

Toinen, nyt neljävuotias upea kerholainen, oli ihana imetettävä, vaikkakin samoilla sairauksilla varustettu hänkin kuin esikoinenkin ja vaikkakin sain taas läpikäydä imetysdieetin, jopa vielä pidemmin kuin esikoisen kanssa.

Keskimmäisemme kanssa en kokenut kertaakaan rintaraivareita, eikä imetys sattunut aluksi niin paljon kuin esikoisen kanssa. Imetysdieetti alkoi kuitenkin heti pariviikkoisena, kun huomasimme keskimmäisen oireilevan samalla tavalla kuin esikoinen oli oireillut. Siitä alkoi pitkä imetys ja pitkä imetysdieetti. Keskimmäisen imetysdieetti oli inhimillisempi ja ruoka-aineita minulla oli käytössä enemmän kuin kuusi, joilla imetin esikoista. Pärjäsin ruuilla hyvin, vaikkakin myös keskimmäisen kanssa jouduimme venkslaamaan ruokia mukaan ja pois. Vaikka jouduin rajoittamaan syömistäni ja vaikka vauva oireili, oli keskimmäisen imetys rennompaa ja enemmän sitä, mitä toivoin.

Koska meillä oli haave kolmannesta lapsesta, jouduin ikäväkseni lopettamaan imetyksen vauvan ollessa 2v2kk, sillä kehoni hoiti vielä tähänkin asti hormonitoiminsa niin, että raskaudesta ei voitu haaveilla. Lopetus oli myös keskimmäisen kanssa rankka, olisin voinut imettää vielä pitkään! Taaperoimettämiseen ajautui pikkuhiljaa, ja se tuntui täysin luonnolliselta ja meille sopivalta ratkaisulta. Vaikka sainkin kyselyitä imetyksen pituudesta, en antanut kyselyiden viedä minun tahtoani imettää lastani myös taaperoiässä. Vaikka kuinka pyrin lempeästi keskimmäistä rinnasta vierottamaan, jäi mieleeni haikeus. Usein lopetuksen jälkeen kyyneleet kihosivat silmiini, kun ajattelin, että en antanut keskimmäisen täysin lapsentahtisesti lopettaa imetystä. Kuten en antanut esikoisenkaan. Silloin heräsi vahva toive, että jos kolmas lapsi meille annetaan, niin tahdon, että imetys loppuu täysin lapsentahtisesti.

Kolmas poika

Kolmas imetystaival on vielä kesken, ja toivon, että se ei olisi vielä edes puolivälissä. Kuopus on nyt kymmenkuinen ja nyt vihdoin imetys on juuri sitä, mitä toivoinkin: rentoa ja ilman imetysdieettejä. Toivon, että voisimme kokea pitkän imetyksen, vaikka kolmivuotiaaksi asti, jos se meille molemmille tuntuu hyvältä. Kuopuksen kanssa myös imetyksen aloitus oli melkeinpä kokonaan kivuton, aivan kuin rintani olisivat muistaneet hyvin nopeasti jutun juonen.

Olen oikeastaan aina imettänyt sillä tyylillä, että ruokin lastani ja teen sen luonnollisesti siellä, missä lapselle tulee nälkä. Toiveeni on, että jokainen äiti saisi ruokkia lapsensa valitsemallaan tavalla, myös siis imettäen, ihan siellä, missä on tarve, ilman, että siitä tarvitsee äidin tuntea minkäänlaisia negatiivisia tunteita ja ilman, että kukaan ulkopuolinen asiasta hänelle huomauttaa mitenkään. Minä omalta osaltani toteutan tätä toivettani, ja meillä on koettu imetys niin kirkossa, liikennevaloissa, ravintolassa, palavereissa, kauppakeskuksissa, luonnossa…

Olen todella kiitollinen kaikista kolmesta imetysmatkastani. Imetys on tuonut elämääni iloa ja onnea, mutta myös tietenkin itkua ja toivottomuuden tunteita. Imetykseni ovat tehneet minusta päämääräisemmän, sisukkaamman ja epäitsekkäämmän. Kiitos imetys tähän astisista kokemuksista!

-Emmi

 

Lisää Emmin kirjoituksia blogissa Ready Steady Flow

Instagram: @skribentti

 

Jokainen imetys on tarinan arvoinen. Juttusarjassa äidit kertovat, millaista imetysarki on ja mikä imetyksessä ihastuttaa ja vihastuttaa.

 

Kommentoi